Sunday, February 18, 2007

B-miehen näkö

Palasin edelliseltä lomaltani helevetin sekaavissa merkeissä varuskuntaan - kuumetta oli Keravalta lähtiessä 38,5 astetta. Onnistuin saamaan jonkun pöpön ja makasin käytännössä koko viikonlopun sängyssä. Ja sitten takaisin. Jess jess! Tulin varuskuntaan ja menin suoraan sairaalaan. Siinä sitten heittivät mut vuodeosastolle. Lääkäri ei ollut enää paikalla, kello oli jo reippaasti yli yhdeksän illalla. Mutta kyllä sekin kaveri ilmestyi paikalle, kun multa mitattiin uudestaan kuumeen noin puolilta öin - 39,7.

Olin yksi niistä, jotka saivat A-viruksen. Pian meidän komppanian 120 jätkästä 50 kamppailivat saman viruksen kanssa. Osa varuskunnassa, osa kotona. Taistelin kuumetta vastaan neljä päivää sairaalassa, ja sitten pääsin takaisin yksikköön. Kuulin siellä, että mm. koko Porin prikaati oli asetettu saman viruksen takia karanteeniin. Epidemia.

Pääsin kuitenkin jo päivien päästä takaisin ja sain BUT-vapautuksen (vapautettu ulkopalveluksesta) kahdeksi päiväksi. Olin siis ensimmäistä kertaa vemppa. Ja vaikka minulla oli ihan oikea syy, oli se vaan niin vitun noloa. Päätin siinä sitten, että sai olla viimeinen kerta, kun olin vemppojen joukossa. Never again.

Ampumatesti oli tällä viikolla. Minähän siellä varsinaisen yllätyksen järjestin, kun kävin ampumassa täydet 12/12 pointsit. Kultainen ampumamerkki sieltä tuli mukaan, samoin DP, kuntoutusloma. Sinänsä huvittava tilanne, että olen B-mies näön takia ja ammun kiitettävästi. Vasemmalta puolelta. Tuli taas hyvin syöneet herrat kutsunnoissa. Kusipäät.



Ilmoittauduin vapaaehtoisesti ATU-leirille (= nopean toiminnan joukot). Kolmen vuorokauden jälkeen Porin metsissä tajusin, että vapaaehtoisuus ei todellakaan kannata. Se oli sellaista paskaa, ettei oo tosi. Pääosin päätöntä riehumista, ampumista ja huutamista. Leirillä kertyi mukavasti univelkaa, jota sai lyhentää sitten lomalla tuhlaten kalliita lomatunteja. Ei todellakaan näin.



Kaikille myös tiedoksi, että foxbat[a]kolumbus.fi osoite toimii taas. Muutama teistä oli yrittänyt lähettää viestiä siihen, mutta se oli väliaikaisesti pois käytöstä. Elisan pojat menivät tuhoamaan kyseisen osoitteen ja kaiken sen sisällön tämän kuun alussa, mutta kaikki on nyt taas kunnossa. Hoppas.

Sunday, February 04, 2007

I spy

Dragsvikin metsät tulivat tutuiksi viimeisten kahden viikon aikana. Loputtomat leirit, tetsaukset ja kaikki vitun marssit tekivät minusta maailman onnellisimman kaverin. Syntymäpäivä meni mukavasti -20 asteen pakkasessa koko yön vartioiden telttaa ja pitäen vielä kipinävuoroa keskellä yötä. Kiitos kaikille, jotka muistitte onnitella. Lämmitti enemmän kuin yksikään villapaita.

Yhdellä leirillä meidän yksikkömme lutnantti veti mut sivuun, ja kysyi mihin haluan suuntautua alokaskauden jälkeen. Sanoin suoraan, että mikä tahansa kelpaa, kunhan eivät heitä huoltojoukkoihin jakamaan vaatteita ja ruokaa leireillä. Lutnantti sitten rupes kyselemään mun suhteista Venäjään, onko ystäviä siellä, kuinka usein käyn siellä yms yms. Siinä sitten pikaisen kuulustelun jälkeen, kaveri ehdotti minulle palvelusta jollain tutkalla pienellä saarella, jossa minun lisäkseni olisi kolme muuta kaveria. Tämä paljastui kuitenkin mahdottomaksi kaksoiskansalaisuuden vuoksi - sanoi, että siitä saattaa olla este. Ja estehän se sitten lopulta olikin. Taivas varjele - minähän saattaisin olla vaikka venäläinen vakooja!

Muuten on mennyt tasaisen mukavasti. Jatkan omaa vittuilulinjaa alikersanttien kanssa, urheilen vapaalla-ajalla eli aina kun ehdin ja jaksan. Olemme myös päässeet rämpyttää kitaroita siellä parin söpön ruotsalaisen kanssa, joten musiikkikin taas astui arkipäivään pitkästä aikaa.

Vala oli lauantaina.

Hyvin alkaa myös muodostumaan tietyt hahmo- ja persoonakuvat palvelustovereista. Kaikki vaan puhuu paskaa toistensa takana. Jokainen dissaa minkä ehtii omia tupakavereita ja silti hymyilee iloisesti, kun törmää niihin käytävällä/tuvassa. Onneksi olen saanut ympärilleni mukavia heppuja, joiden kanssa sitten vietänkin lähes kaiken vapaa-ajan.

Ilmoittauduin laskuvarjohyppykurssille ja siitähän meidän äiti ilahtui. Hypyt sijoittuvat todennäköisesti alkukesään, mutten enää malta odottaa. Lompakkoahan se kirpaisee, mutta fittigt samma. Se on vain rahaa.

Kuvassa on meidän tupa, alikersanttien käynnin jälkeen. Ettekä koskaan arvaa, kenen temppuilun jälkeen nuokin punkat ovat räjäytetty. Tupakaverit olivat jälleen hellewetin iloisia.