Till Helsingfors, var så snäll.

Edellinen neljän päivän loma sisälsi tapahtuman jos toisenkin. Oli Vesan keikkaa, Jonnan synttäriä ja Juhan läksiäistä. Oli kiva nähdä kavereita pitkästä aikaa yhdessä paikassa, samalla kuin hörppi punaviiniä (liian nopeesti, taas). Junamatka kotiin kyyryasennossa, ja oksennukset laiturille oli myös osa mieleenpainuvista asioista. Seuraavana päivänä oli vielä kaiken lisäksi Hemohesin turnaus, joka taas keräsi tämän uskomattoman taidottoman joukkueen kasaan. Yhtäkään peliä ei voitettu, mutta taisteltiin itsemme puhki, ja hauskaa oli jälleen. Kartsa referoi hyvin meidän joukkueen vahvuudet yhdellä virkkeellä "Meillä ei ole ei kuntoa eikä taitoa, ei joukkuepeliä eikä nopeutta. Mutta onneksemme meillä on toistemme!"

Pitkän loman jälkeen piti palata varuskuntaan, ja heti tiistaina lähteä taas vapaaehtoisesti leirille. Se olikin sitten mukavin asia mitä tähän asti on päässyt tekemään. Ryhmäammuntaleiri, jossa useampi joukkue oli heitetty saarelle, yhteinen tehtävä kaikilla, erilaisten aselajin sekoittamista. Se meni oikein hyvin. Oli aitoja räjähdyksiä, kovat piipussa ja niin vaan vitusti maalitauluja. Sykin vaan niin vitusti, ja ryhmänjohtaja sanoi, ettei muista milloin olisi b-mies viimeksi osallistunut vastaavalle leirille. Pääsin viimein Jurmon kyytiin, kuljetusalukseen, joka kuljettaa pääosin rannikkojääkäreitä vesialueiden yli. Mukavatahan se oli kastua pelastusliivi päällä. Vaan piti kuitenkin mennä jotain läskiksi, kun leiri meni niin hyvin. Lähdettyäni lomille hyppäsin väärään bussiin. Huomasin heti pysäkillä, että jokin mättäsi, kun ei ollut muita varusmiehiä pysäkillä. Nousin kuitenkin bussiin, ja tilasin lipun Helsinkiin. Kuski katsoi jotenkin oudosti, mutta myi lipun. Kun sitten tajusin olevani Lohjan keskustassa, tajusin minkä menin tekemään. Kyllähän se Kamppiin tuli se bussi, 2,5 t jälkeen lähdöstä. Vittu mitä paskaa.

Ensi viikolla jatkuu leiritoiminta, kun osallistun taas asuinaluevaltauksen leirille. Pääsee juoksemaan rakennuksissa ja leikkiä kovaa. Mitä pidemmälle mennään kohti loppua, oma ohjelma ainakin vaikeutuu ja muuttuu rankemmaksi. Osallistun siis ainakin yhdelle leirille, 60km barettimarssille, ja kesäyön marssille. Kaikkiin näihin vapaaehtoisesti.

Järjestin kiinnostuneille laskuvarjokurssin Turussa, johon oletin itsekin pääseväni. Vaan kävipä sit tietenkin sellainen asia, että meillä on ylimääräinen gines kesäkuun alussa. Arvatkaapa huvikseen, onko juuri tuolloin se laskuvarjohyppykurssi? KYLLÄ. Täytyy sitten käydä se sitten heinäkuun puolessa välissä, en jaksa mitenkään enää odottaa sitä. Tekisi niin mieli jo kokea se ihanuus, kun kova alusta katoaa alta ja lennät kohti tuntematonta. Mutta ehdin kyllä vielä.

Juha on viimein päässyt Austraaliaan ja vie kaiken huomioon omalla blogilla perkele! Mutta käykää ihmeessä lukemassa sitä, löytyy tuolta PROFILE-osioista otsikolla Down Under. Poika on kyllä humoristi, kun saa minutkin nauramaan omille jutuille.

Oma kohtalo ei ole vieläkään ratkennut sen jälki-Aukin kohdalla. Se selviääpi tosin ihan kohta. Ja Villelle tiedoksi, kyllä, Kaptl Mashiri on sama jätkä kenestä puhuit. Vasenkätinen ruotsinkielinen tummaihoinen Turusta. Ei ihan heti löydy vastaavaa kaveria. Mutta kunnioitan sitä ihan saatanasti. Se on ehkä taitavin sotilas, jonka olen tavannut. Ja hyvä johtaja. Sykkii niin vitusti. Ehkä vähän ylimielinen, ehkä vähän itseään täynnä - jopa sovinisti. Mut täydellinen johtaja.