Sunday, February 04, 2007

I spy

Dragsvikin metsät tulivat tutuiksi viimeisten kahden viikon aikana. Loputtomat leirit, tetsaukset ja kaikki vitun marssit tekivät minusta maailman onnellisimman kaverin. Syntymäpäivä meni mukavasti -20 asteen pakkasessa koko yön vartioiden telttaa ja pitäen vielä kipinävuoroa keskellä yötä. Kiitos kaikille, jotka muistitte onnitella. Lämmitti enemmän kuin yksikään villapaita.

Yhdellä leirillä meidän yksikkömme lutnantti veti mut sivuun, ja kysyi mihin haluan suuntautua alokaskauden jälkeen. Sanoin suoraan, että mikä tahansa kelpaa, kunhan eivät heitä huoltojoukkoihin jakamaan vaatteita ja ruokaa leireillä. Lutnantti sitten rupes kyselemään mun suhteista Venäjään, onko ystäviä siellä, kuinka usein käyn siellä yms yms. Siinä sitten pikaisen kuulustelun jälkeen, kaveri ehdotti minulle palvelusta jollain tutkalla pienellä saarella, jossa minun lisäkseni olisi kolme muuta kaveria. Tämä paljastui kuitenkin mahdottomaksi kaksoiskansalaisuuden vuoksi - sanoi, että siitä saattaa olla este. Ja estehän se sitten lopulta olikin. Taivas varjele - minähän saattaisin olla vaikka venäläinen vakooja!

Muuten on mennyt tasaisen mukavasti. Jatkan omaa vittuilulinjaa alikersanttien kanssa, urheilen vapaalla-ajalla eli aina kun ehdin ja jaksan. Olemme myös päässeet rämpyttää kitaroita siellä parin söpön ruotsalaisen kanssa, joten musiikkikin taas astui arkipäivään pitkästä aikaa.

Vala oli lauantaina.

Hyvin alkaa myös muodostumaan tietyt hahmo- ja persoonakuvat palvelustovereista. Kaikki vaan puhuu paskaa toistensa takana. Jokainen dissaa minkä ehtii omia tupakavereita ja silti hymyilee iloisesti, kun törmää niihin käytävällä/tuvassa. Onneksi olen saanut ympärilleni mukavia heppuja, joiden kanssa sitten vietänkin lähes kaiken vapaa-ajan.

Ilmoittauduin laskuvarjohyppykurssille ja siitähän meidän äiti ilahtui. Hypyt sijoittuvat todennäköisesti alkukesään, mutten enää malta odottaa. Lompakkoahan se kirpaisee, mutta fittigt samma. Se on vain rahaa.

Kuvassa on meidän tupa, alikersanttien käynnin jälkeen. Ettekä koskaan arvaa, kenen temppuilun jälkeen nuokin punkat ovat räjäytetty. Tupakaverit olivat jälleen hellewetin iloisia.

2 Comments:

Blogger Artturi Ojasalo said...

Hahah, mielenkiintosta kyllä lukea äijän "selviytymistarinaa"...Tsemppiä sinne! koitahan pärjäillä! pitää käydä aina sillon tällön lukemassa näitä tarinoitas :)

8:46 PM  
Anonymous Anonymous said...

ha haa. joo. tarinaa tulee, mut kylhän sä nyt pääset koneelle useemmin ku kerran kahessa viikossa, mut toisaalta ehkä se onkin hyvä ettet oo kokoajan kirjottelemassa.. mut joo, jatkakaa..
ja hyvää ystävänpäivää!

- Juha

8:39 PM  

Post a Comment

<< Home